Näinhän kävi sitten minullekin,

bloggaajaksi aloin. En olisi ihan heti uskonut, mutta voihan sitä joskus toimia hetken mielijohteesta ja toteuttaa itseään.

Yksikkömme pitkäaikainen tavoite on ollut tehdä itseämme tunnetuksi. Kesällä uusimme verkkosivumme. Seuraava luonnollinen askel oli tietysti mennä Facebookiin. Pohdin blogini tavoitetta ennen kuin lupauduin tätä kirjoittamaan; blogistani tulee henkilökohtainen koulutuspäällikön arjen kuvaus, ei niinkään yksikkömme toiminnan kuvaus. Mutta ehkä tekstini antavat jonkimoisen kuvan siitä, millaista on työskennellä umpihumanistina EU-budjettien maailmassa täydennyskoulutusorganisaatiossa. ;)

Olen koulutukseltani kasvatustieteilijä, umpihumanisti, kuten kirjoitin. Teen koulutuspäällikön viransijaisuutta, omaa vastuualuettani on opettajien täydennyskoulutus sekä kaikenmoinen maksullinen palvelutoiminta, josta yksikkömme saa rahat perustoimintaan. Kasvatusalan lisäksi olen erittäin kiinnostunut monikulttuurisuudesta työelämässä, ja siitä onkin tullut oma alani.

Koulutussuunnittelu on kaukana siitä glamourista, mitä työn oletin vielä opiskeluaikana olevan. Päiväni kuluvat pääasiassa numeroita pyörittäessä, sähköposteihin vastatessa ja puhelimeen puhuessa. Suurin osa työstäni on kokoon juoksemista; varaa tilat, rekrytoi kouluttajia, neuvottele palkkioista, tilaa kahvit, ota muutama kopio ja lähetä postia opiskelijoille. Substanssiosaaminen... no, sille löytyy käyttöä ihan siinä alkuvaiheessa, silloin kun mietitään, mitä asiakas koulutukseltaan on vailla. Kun sisällöt on lyöty lukkoon, jatko on silkkaa käytännön järjestelyä. Tilanteet elävät, kahvit jäävät tulematta, tykki ei toimi ja monistenippu on hukassa. Luovaa ongelmanratkaisua siis tarvitaan. Ei sovi kuulemma kaikille, mutta minä viihdyn! Eipä ole ainakaan liukuhihnatyötä.

No nyt on aloitus tehty, jatkoa odotellessa!