Olen tässä parin iltapäivän ajan istunut maahanmuuttajataustaisten opiskelijoitteni kanssa suomen kielen kurssilla. Onpas ollut äärettömän mielenkiintoista ja maailmoja avaavaa käsitellä kieltä pitkästä aikaa äidinkielen kannalta! Ainahan minä olen ollut pilkunviilaaja ja yhdyssanapoliisi, mutta että voi saada koulutussuunnittelija paljon irti suomi toisena kielenä -opetuksesta! Tässä olen jopa vakavasti harkinnut, että hakisin Oulusta itselleni uuden pääaineen...

Käytän kieltä joka päivä. Jokainen käyttää. Puhun, tietysti. Luen, ainakin Lapin Kansan aamulla. Kirjoitankin, joka päivä. Sähköposteja, tekstareita, kauppalistaa tai osoitteita nettiselaimen osoiteriville. Kieltä tulee käytettyä melko huolimattomasti, sen kummemmin ajattelematta. Olen aina pitänyt äidinkielestä, kirjoittamisesta, lukemisesta ja kielellä leikittelystä. Ehkä kannattaisi joskus miettiä monimutkaisia rakenteita äidinkielemme taustalla. Suomen kielen kouluttaja kuvasi kielioppia kuvaksi kielestä; ehkä olisi joskus kiva palauttaa mieleen tätä kuvaa, millainen se onkaan. Mistä kielemme koostuu?

Kieli kyllä kärsii käytössäni, voi kieli riepua. Tekstareihin joutuu lyhentelemään, sähköpostiteksti on usein kiireessä kirjoitettua suoltamista (varsinkin jos vastaanottaja on tuttu) ja jokivarresta peritty murre värittää puhekieltä. Passiivit ja aktiivit ovat sikin sokin sekaisin ja verbejä lyhennetään lopusta. Mutta ehkäpä juuri tietynlainen kielen käyttö tekee minusta sen persoonan, mikä olen. Tai ainakin kieli on tärkeä osa persoonaani. Kielen avullahan ilmaisen itseäni.

Uusi sivuaine voisi olla paikallaan, mutta ehkäpä pysyn työpaikan hankehakemusten oikolukijana. Ja käytän kieltä työn tekoon ja oman itseni ilmaisuun. Kaunista suomen kieltä, kuten yksi opiskelijan ilmaisi.