Kävimme LUC:n (Lapin korkeakoulukonserni) porukalla Brysselissä ICT 2010 -tapahtumassa tällä viikolla. Tarkoituksenamme oli verkostoitua, hakea uusia kontakteja tulevia kansainvälisiä hankkeita varten. Paineet ulkopuolisen rahoituksen hommaamiseksi ovat joka talossa suuret, ja nyt, EAKR- ja ESR-rahastojen pikku hiljaa ehtyessä olemme suuntaamassa katseitamme koko ajan enemmän kohti kansainvälisiä rahoitusinstrumentteja.

No, onnistuiko verkostoituminen? Täytyy sanoa, että tällainen hieman introvertti nuori pohjoissuomalainen oli ensin vähän hukassa päälle käyvien espanjalaisten ja italialaisten seassa. Briteistä puhumattakaan. Koirakoulu opetti, ja muutaman päivän jälkeen hommaan alkoi tottua. Mene ja kysy, kerro, äläkä ainakaan vähättele. Kuten meitä kokeneemmat konkarit ohjeistivat, ei pidä olla vaatimaton. Jos italialainen sanoo olevansa jossain hyvä, hän on meidän näkövinkkelistämme korkeintaan keskinkertainen. Ja jos suomalainen sanoo olevansa kohtuullisen osaava, hän on jo alansa huippua. Tämä on vain tällainen puutarhajyrsin, kuten telkkarista on kuultu.

Käteen jäi julmettu nippu käyntikortteja ja paljon ajatuksia. Opetusteknologiapuoli - joka on lähellä omaa sydäntäni - oli aika vaatimattomasti näkösillä. Huomio kiinnittyi 3D-telkkareihin, robotteihin ja lääketieteen ict-sovelluksiin. Mutta kyllä opetusteknologiapuoleltakin jotain löytyi, ei ehkä mitään niin uutta ja ihmeellistä, mutta jotakin kuitenkin. Eniten päähäni jäi muhimaan espanjalaisten hanke, jossa oli kehitetty yliopisto-opintoja sellaisiksi verkko-opinnoiksi, joissa on valinnan varaa niiden suorittamistavan suhteen: Moodlessa oli tarjolla materiaalia ja vaihtoehtoja esimerkiksi näkö- ja kuulovammaisille, jotta heillekin olisi mahdollista suorittaa yliopisto-opintoja itsenäisesti.

Brysselistä muuten jäi mieleen se, että julkisissa tiloissa oli aina kuuma. Ihan sama mikä keli oli ulkona, mutta sisällä oli kuuma. Lisäksi lennonjohtajien lakko ehti säikäyttää, tosin reissun päälle jääminen ei enää hätkäytä, viimeksihän tulimme samalla porukalla bussilla pois Hollannista tuhkapilven estäessä lentämisen. Kaupunki oli jännä yhdistelmä uutta ja vanhaa, ruoka oli hyvää ja metroyhteydet loistavat. Joka paikkaan oli lyhyt matka. Pukumiehiä käveli joka puolella.

Kiva oli kuitenkin tulla kotiin ja vaihtaa suorat housut metsäpukuun. Liekö tuo sitten pidemmän päälle tuollainen tyhjän puhuminen ja itsensä esille tuominen on tavallisen suomalaisen hommaa.